söndag 20 maj 2012

!

Oli mukava seurata Porrenin menoa isojen poikien seurassa. En sano sen enempää kuin sen, että kyllä Fredric näytti tänään mistä hänet on tehty ja että on monta hienoa suunnistusvuotta edessä. Fredric varmaan analysoi tarkemmin juoksujaan blogissamme myöhemmin.

Itse olin Jukola-leirillä PR:n kanssa ja treenasin ihan hyvin EM-kisojen seuraamisen ohella. Eilen Sibbo-Vargarna järjesti meille näyttökisan lähellä ja osittain finnspring maastossa. Kisa meni paremmin kuin torstaina, mutta edelleen on vaikea edetä kovalla vauhdilla ilman pummia. Näyttökisassa ei tullut sen suurempia virheitä, mutta aika usein piti pysäytyä ja meno oli tökkivää. Iso plussa minun jaloille, jotka kestivät koko viikonlopun ilman ongelmia!

Tulossa ensi viikolla on kaksi kisaa, Am-keski ja Lynxin keskimatka.

Prisma-rastit, suunnistus "jaloissa"

Hieno pitkänmatkan treeni Sipoossa
 

onsdag 16 maj 2012

Karsinnasta läpi

Huhhuh. Tulihan se finaalipaikka kuitenkin, vaikka kovasti epäilin maaliin tulleessa tämän päivän karsintakisassa.  Iso kivi putosi sydämeltä kun verkkasin viereisellä olevalla kentällä ja kuulin että aikani kuitenkin riitti A-finaaliin. Tärkeintä oli tietenkin päästä A-finaaliin, vasta siellä lopulliset sijat ratkaistaan. Onneksi. Tämän päivän suorituksessa oli nimittäin aika paljon parannettavaa.

Oli hieno tunne käydä aamulenkillä ja tietää että tänään tapahtuu se ensimmäinen aikuisten arvokisastartti. Lähdössä kuitenkin perhoset vatsassa hävisivät ja pystyin lähtemään metsään rennolla asenteella. Kisa alkoi hyvin, mutta pitkällä välillä vitoselle tein taas kerran oikein ison virheen. Juoksin suoraan ratamestarin miinaan. Neloselta lähtiessä oli kyllä suunnitelma, mutta olin kokonaan missannut yhden muurin. Kiersin oikealta, mutta ainoastaan se ensimmäinen talo ja siitä suoraan umpikujaan aivan kielletylle alueelle asti. Siinä vielä kesti vähän aikaa tajuta mitä olin tehnyt ja lähteä kiertämään vielä yksi talo oikealle. Pummi maksoi ehkä 20-25 sek.

Sen jälkeen tuli kyllä kiire. Loppu oli helppo ja yritin antaa kaikkeni. Juoksu tuntui helpolta ja onneksi onnistuin pelastamaan tilannetta juoksuvauhdilla lopussa. Lauantaina saan sitten ensimmäistä kertaa startata aikuisten arvokisojen A-finaalissa.

Täällä on muuten tosi hieno olla. Asumme Rättvikissä upeassa paikassa Siljan-järven rinteessä. Joukkueessa on hyvä fiilis ja kaikki kannustavat toisiaan. Huolto pelaa ja ruoka maistuu. Huomenna finaalit alkaavat ja uskon todellakin että meidän joukkueeseen tulee menestystä finaaleissa. Keli on ollut aika viileä ja pilvinen, mutta tässä tilanteessa se ei todellakaan haittaa.

Tulokset, EM-karsinta (17 parasta/ryhmä jatkoon): http://www.eoc2012.se/wp-content/uploads/2012/05/Sprint_Kval_herrar.pdf

Kartta: http://www.eoc2012.se/wp-content/uploads/2012/05/EOC_SPRINTQUAL_Men-A_200dpi.gif

______
Fredric

Ainakin tällä hetkellä aurinko paistoi

Meidän majoituspaikka

Maisemat majoituksesta

tisdag 15 maj 2012

Takaportti kisoihin

Aika uskomaton juttu tapahtui eilen. Yhtäkkiä olin kuitenkin lähdössä EM-kisoihin. Ja täällä nyt olen. Yllättynyeenä mutta onnellisena. Huomenna aamulla saan startata sprintin karsinnassa ja siellä tavoitan ehdottomasti paikkaa A-finaalissa. Kerron lisää fiiliksiä täältä Ruotsista sen jälkeen.

Tausta: http://www.ssl.fi/ssl/sslwww.nsf/sp?open&cid=Media&screen=newsscreen&newsid=content6F4954

Kisat: http://www.eoc2012.se/

______
Fredric

söndag 13 maj 2012

Back on track!

Kuten Fredric jo mainitsi, jäin kotiin pyöräilemään Tiomilan sijaan. Päätös oli tietenkin vaikea, kun olin koko talven aikana ladannut Tio:n legendaariseen långanatteniin. Nyt jälkikäteen katsottuna oli kuitenkin viisasta jättää mila väliin ja seurata kisaa ja långanattenia kotona sohvan-pohjalta, koska nyt olen jo päässyt metsään suunnistamaan.

Eilen kävin juoksemassa Hls kansallinen keskimatka. Oli taas hienoa juosta metsässa ja suunnistaa, toki meno oli tökkivää ja stressaantunut melkein koko matka. Oli mukava vaihtelua tähän Turun-seudun sunnistamiseen, kun kisa käytiin suppamaastossa missä syvimmät supat olivat lähemmäs 50 metriä. Rastipisteet eivät olleet niin haastavia mutta reitinvalintojen teko toi haasteen kisaan, toisin kuin Turussa, missä suorin reitinvalinta ei ikinä ole huono vaihtoehto.

Suorituksen hallinta ei ollut ihan hanskassa. Vauhti oli liian kova, enkä löytänyt sujuuvuutta. Yksi paha virhe tuli lopussa ja muut virheet koostuivat pienistä kokuista ja pysäyhdyksistä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseeni kun ottaa lähtökohdat huomioon.

Tulossa harjoittelurintamalla on suunnistusta ja juoskua niin paljon kun jalat kestävät, ja ensi viikonloppuna tärkeä Jukola-leiri PR:n kanssa. Tähän asti meidän leireillä on ollut hyvä fiilis, motivoituneita osallistajia ja sen lisäksi erittäin laadukkaita treenejä! Joten ensi viikon leiristä tulee ihan varmasti hyvä valmistava Jukolaa varten. Ennen Jukolaleiriä ajattelin myös juosta PRISMA-rasteissa ja tietysti seurata EM-kisoja.  



Reittihärveli: http://www.hameenlinnansuunnistajat.fi/gadget/cgi-bin/reitti.cgi?act=map&id=30&kieli=fi
WinSplits: http://www.obasen.nu/winsplits/online/fi/default.asp?page=table&databaseId=20907&categoryId=3&ct=true

torsdag 3 maj 2012

Långa natten väntar

Idag är jag på betydligt bättre humör än för ett par dagar sedan när jag hade misslyckats i även den sista granskningstävlingen till EM. Laget togs ut igår och uttagningen har jag inget att gnälla på. Såklart tycker jag att jag med tanke på min kapacitet borde vara med i laget, men ser man på resultaten från granskningarna är det just sådär som laget ska se ut. "No hard feelings" på den fronten alltså.

I stället för att gräva ner mig ännu mer, kom jag fram till att jag får ta allt detta som en lärdom och fortsätta framåt. Det kommer många nya tävlingar ännu och jag är säker på att sista ordet även för denna säsong inte ännu är sagt. Efter en månadslång träningsperiod nu i maj kan ni lita på att jag kommer tillbaka på granskningstävlingarna på Tampere Games i juni.

Foto: Turun Suunnistajat


Härnäst är det dock Sverige och Tiomila som gäller i helg. Idag på kvällen ger vi oss iväg med båten över till Stockholm och vidare till Borensberg, där Tiomila arrangeras i år. Det enda som de senaste dagarna dragit ner stämningen är att Daniels fot tyvärr inte återhämtade sig såpass att han känner sig beredd att ta sig an långa natten. Efter att ha taggat inför denna sträcka hela året känns det säkert surt att tvingas följa med tävlingen från hemmaplan, men i detta läge är det ett klokt beslut att inte riskera att skadeproblemen ytterligare förvärras.

Enligt vår ursprungliga plan skulle jag ha sprungit sista sträckan, men nu när vi var tvingade att ändra på vår laguppställning kommer jag i stället att springa långa natten. Det är dock en sträcka som jag ser fram emot mycket. När formen är så bra som nu känns det fint att få gå ut och borra på en ordentlig nattsträcka. Förhoppningsvis får jag gå ut i ett någorlunda bra läge också. I vilket fall som helst ska jag göra allt för att laget ska ha en så bra position som möjligt efter långa natten. Trots Daniels återbud har vi ett intressant gäng på benen och det ska bli kul att se hur långt det räcker för oss. Segerkampen klarar vi såklart inte av att blanda oss i, men top 20 är en helt realistisk målsättning.

Vårt lag ser ut som följande:

1.Teme
2.Maza
3.Janne N
4. Porren
5. Janne V
6. Tero H
7. Jonathan
8. Kim
9. Sami
10. Markus


_______
Fredric

tisdag 1 maj 2012

Päätä seinään

Tällä hetkellä en edes jaksa olla vihainen enää. Epäonnistuin myös kahdessa viimeisissä katsastuskisoissa ja EM-kisat jäivät haaveeksi. Kisoista jäi erityisen katkera jälkimaku sen takia, että olin niin lähellä onnistua mutta silti niin kaukana. Myös näissä kisoissa fyysiset ominaisuudet olisivat riittäneet todella hyvin, mutta tässä lajissa se ei vaan riitä. Tiedän toki että osaan myös taidollisesti tehdä huippusuorituksia, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt. Ehjän suorituksen tekeminen ei vaan saisi olla näin vaikeaa.

Lauantaina oli vaativa pitkä matka edessä. Olin päättänyt varata niin paljon aikaa suunnistukseen kuin tarvitsin, koska tiesin että fyysinen vire riittää jos pärjään ilman virheitä. Kisa myös alkoi tosi hyvin. Pääsin heti ykköselle hyvään tunnelmaan ja uskallan väittää että päässäni pyöri ihan erilaiset ajatukset kuin viikko sitten Silja-Rasteilla. Silloin oli aivan liian kiire ja en todellakaan tehnyt sillä tavalla kuin olin suunnitellut. Tänään oli hyvä rauhallinen tunne ja en suunnistin rauhassa. Silti tein sellaisen virheen kakkoselle, mikä en ole tehnyt moneen vuoteen. Luin. Väärää. Väliä. Jälkeenpäin ymmärrän kyllä millä tavalla ajattelin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että tälläisiä virheitä ei saisi tehdä tälläisessä kisassa.

Jos jotain positiivistä voisi poimia tästä, niin voisi sanoa että aika hyvin pystyin nollaamaan ja jatkamaan kisaa. Minulla on usein ollut vaikeaa jatkaa matkaa ison virheen jälkeen, mutta nyt onnistuin sen kanssa. Kakkosesta maaliin tein hyvää työtä. Ei täydellistä, mutta ihan hyvää työtä sekä suunnistuksellisesti että fyysisesti. Valitettavasti se ei vaan auta tollaisen virheen jälkeen. Tasaisessa kisassa olin vain 13:s.



Tänään tiistaina yritin vielä tehdä hyvän vaikutelman Turku Sprintissä. Olin palautunut hyvin lauantain kisasta ja oli hyvä fiilis lähteä kisailemaan taas. Aika vähän sprinttiharjoituksia on tullut tehtyä viime aikoina, mutta menin tekemään parhaani. Suunnitelmani oli suunnistaa isompien kohteiden kautta ja sillä tavalla pitää hyvää vauhtia koko ajan. Pistin kaikki peliin jo lähdöstä ja lähdin agressiivisesti liikkeelle. Kompastuin vähän kakkosella, mutta muuten alku meni tosi hyvin. Myös metsärastit löytyivät hyvin, mutta heti sen jälkeen pilasin myös tätä kisaa. 

Rastille 16 menneessä näin kaukaa yhden rastin joka sijaitsi pensapuskassa talon vieressä. Luin kartaa liian huonosti ja oletin että rasti oli minun. Menin leimaamaan ja jatkoin matkaa seuraavalle rastille. Olin lähellä ottaa hylsyn, mutta huomasin kuitenkin että jotain oli väärin ja myöhemmin ettei koodikaan täsmännyt. Siitä kesti vielä vähän aikaa ennen kuin lopullisesti ymmärsin missä olin. Sprintin mittakaavan mukaan kunnon megapummi oli tosiasia. Edellisellä rastilla olin vielä selvästi toisella sijalla, mutta se vaihtui pummin takia seitsemänteen sijaan.

Tässä saan sitten viettää vappua sylkemällä kattoon ja kuuntelemalla Lars Winnerbäckin melankoolisia sävellyksiä. Tottakai tiedän että nämät tulokset joka tapauksessa näyttävät sen, että olen kehittynyt paljon viime vuodesta, mutta ottaa päähän että en pysty pitämään suoritukset hallussa. Varsinkin näissä kahdessa viimeisissä kisoissa kun mielestäni tein pääosin hyvää työtä, mutta silti lopputulos on tällainen. Ei kuitenkin kannata jäädä kotiin itkemään ikuisesti, vaan on katsottava eteenpäin. Kesäkuun alussa Tampereella on seuraavat katsastuskisat ja siellä haluan todellakin näyttää että osaan parempaa kuin näytin näissä kisoissa.



______
Fredric