fredag 17 januari 2014

Turussa taas

Kuukausi meni nopeasti, kun kävimme reissaamassa sekä lähellä että kaukana, mutta nyt olemme taas kotona Turussa. Gambian jälkeen teimme matkan Ruotsin Bruksvallarnaan, missä oli hieman erilainen tunnelma kuin Afrikassa. Hiihtoladut olivat hyvässä kunnossa ja maisemat upeita. Menomatkalla ehdimme kyllä epäillä, että onkohan tosiaan paikan päällä yhtään lunta, kun vielä 100 kilometriä ennen sitä ei ollut yhtään. Mutta jostain syystä Funäsdalenin laaksossa sataa aina lunta vaikkei muualla sataisi ja tälläkin kertaa luntaa oli noin 80 senttiä.

Niin kuin aina hiihtoleirillä, treenitunteja tuli tällä viikolla ihan kiitettävästi. En ollut tällä kertaa kuitenkaan aivan mahdottoman väsynyt leirin lopussa, mikä varmaan on hyvä asia. Kelit olivat hyvät ja ei haitannut, että luisto oli välillä aika huono lumisateessa. Tämän jälkeen pysyn muutaman viikon Suomessa. Pienen tauon jälkeen yritän taas saada vähän koulujuttuja tehtyä ja yritän muuten nauttia Suomen talvesta. Hienoja maisemia löytyy täälläkin talvisin. Lopuksi muutama kuva ruotsin reissulta, kuvaajana Jon Lammila ja kuvauspaikkana Mittåkläppenin huippu.




______
Fredric

1 kommentar: