lördag 29 september 2012

SM-yö

Eilen juostiin SM-yön karsinnat Kuusankoskella. Maasto oli aika perus, ei hyvä eikä huono eikä erityisen vaativa. Omalta osaltani karsinta meni vähän alakanttiin, mutta onneksi sain tsempattua ja lopussa auttoi se, että tultiin porukassa. Tänään illalla on varmaan aika kova kisa luvassa, 13,2 km pimeässä metsässä :)

 Eilisen radat löydätte täältä: http://www.kuus.fi/smyo2012/?s=5

_
Daniels Teenlud

lördag 22 september 2012

Suomen paras b-finalisti

Vuokatin leirin jälkeen olin taas vähän aikaa radiovarjossa, jatkoin nimittäin matkaa pohjoiseen Posiolle. Posiolla oltiin sitten perjantaihin asti ja menin suoraan SM-kisoihin viikon rentoutumisen jälkeen. Latautuminen tapahtui kalastamalla, lepäämällä ja tekemällä pari hyvää treeniä. Maasto Posiolla kuuluu minun mielestäni Suomen parhaimpiin. SM-kisoihin tein valmistavan treenin Posion lähellä, ohjelmalla oli maastovetoja kangasmaastossa, ja kangasmaasto löytyikin koska vauhti oli melkein sama kuin radalla :)

SM-kisoihin lähdin ilman tavoitteita, koska kauden pääkisa oli jo juostu. Karsintaeräni oli mielestäni aika kovatasoinen ja tiesin että A-finaaliin on vaikea päästä. Yritin kuitenkin parhaani ja tiesin että fyysisesti tasoni on tarpeeksi hyvä, elikkä taidollisesti pitää vaan onnistua. Löysin ykkösrastin hyvin, mutta kakkoselle tein ison samaistusvirheen, ajassa mitattuna 1'30". Juoksin kuitekin maaliin asti hyvällä fiiliksellä, enkä tehnyt virheitä kakkosen jälkeen kuin 20". Finaalipaikasta jäin reilu minuutti, elikkä puhtaalla juoksulla olisin päässyt finaaliin. No pääsin minä nytkin finaaliin, miinuksena vaan että luki B ennen finaalia.

B-finaaliin lähdin kuitenkin ihan tosissaan kun tiesin että vastaavassa maastossa tulee aika harvoin käytyä. Finaali juoksu oli tämän kauden paras, virheitä tuli noin 30" ja siihen olen todella tyytyväinen, oi kun suunnistus sujuisi noin hyvin aina :) 

Sunnuntaina viestissä oli taas hieno kisa. Oma suoritus ei ollut hyvä, muttei huonokaan. Eniten jäi harmittamaan että tein surkean reitinvalinnan toiseksi viimeiselle rastille, mihin hukkasin 1-3 sijaa, riippuen miten hyvin kiri olisi irronnut. En voi toki ymmärtää miten pystyin häviämään 10 minuuttia Thierrylle, se oli aika synkkä.

Tällä viikolla olen ottanut vähän rauhallisemmin ja treenannut se mitä huvittaa. Ensi viikonloppuna olisi sitten tämän kauden viimeinen henkilökohtainen kisa, siellä kun vielä jaksaisi keskittyä niin se kausi oli melkein siinä.






__
Daniel

torsdag 20 september 2012

Ohimenokausi

Rankan NORT:tourin ja SM-viikonlopun jälkeen tuntuu hyvältä tehdä jotain muuta kuin kilpailla vähäksi aikaa. Ikävä totuus NORT-kisojen jälkeisenä viikkona oli että kroppa oli sen verran väsynyt että ei ottanut kovia reenejä vastaan ja jouduin keskittymään palautumiseen. Tuntui aika turhalta olla paikalla Vuokatissa lepäämässä kun olisi voinut tehdä hyviä reenejä ensi vuoden MM-kisoihin, mutta tällä kertaa piti vaan niellä ylpeyteni ja levätä. NORT:issa tunsin itseni Formula-autoksi joka ajaa nopeita kierroksia kun auto on kevyt. Mutta kisojen jälkeen bensa loppui.

Totuus oli vielä se, etten edes viikonloppuna ollut täysin palautunut. Ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Lauantaina keskimatkan karsinnassa jaksoin kuitenkin keskittyä suunnistukseen ja tein hyvän juoksun. Mutta finaalissa suunnilleen kaikki meni pieleen. Juoksu oli raskasta, mutta suurin ongelma oli etten yhtään jaksanut keskittyä kartan lukemiseen. Ja tässä maastossa se oli aika huono taktiikka. Alussa pummasin melkein joka toinen rasti ja kun vielä tein tosi ison virheen radan keskiosalla päätin heittää pyyhkeen kehään. Tänään ei vaan huvittanut suunnistaa ja päätin että on parempi keskittyä sunnuntain viestiin.

Viestissä yritin sitten ryhdistäytyä kun joukkuekaverit Teemu, Kim ja Markus tekivät niin hyvää työtä että pääsin ankkuriosuudelle toisella sijalla. Takaa-ajoryhmä sai minut kiinni jo ykköselle kun tein pieneen virheen, mutta sen jälkeen juoksin ihan yksin kun toteutin kakkosen pitkän välin vähän paremmin kuin muut. Ei todellakaan ollut mikään tykkijuoksu, mutta pakotin itseni lukemaan karttaa sen verran että en tehnyt isompia virheitä. Thierry tuli mutta hävisi heti kun tein huonomman reitinvalinnan kuin hän.

Vasta yleisörastilla huomasin että Jammu oli heti perässä. Ehdin vielä tekemään yhden huonon reitinvalinnan sekä kaksi pientä rastinottovirhettä, mutta onneksi takaa-ajajatkin tekivät pieniä virheitä. Meinasi tulle kiire kun Jammun kanssa tulimme yhtä aikaa polun risteykseen kaksisataa metriä ennen viimeistä rastia, mutta pistin kaikki peliin ja pystyin pelastamaan pronssimitalin meille. Siitä saamme olla tyytyväisiä, joten viikko loppui kuitenkin hyvällä tavalla.

Nyt pidän lepoa ja yritän ajatella jotain muuta kuin urheilua. Sitä paitsi flunssa iski tiistaina ja pakottaa lepäämään. Vielä on muutama kisa jäljellä, mutta en panosta niihin niin vakavasti. Nyt ensin muutama viikko kevyttä treeniä ja sitten harjoittelu ensi vuoteen alkaa. Sitä odotan innolla.

Lopuksi muutama kuva SM-viestistä. Kuvat: Paimion Rasti.

______
Fredric





måndag 10 september 2012

Touri ohi

Lauantaina touri sitten päättyi ja kansainvälinen kilpailukausi on tätä myöten ohi. Rankka viikko oli sekä fyysisesti että psyykkisesti ja lauantain päällimmäinen tunne oli että onneksi nyt saa levätä. Minun osalta tuli juostua kahdeksan starttia kahdeksassa päivässä. Joka startti vaatii täydellistä keskittymistä ja sen takia olin kaikilla tavalla puhki kun touri loppui.

Valitettavasti oli fyysisella puolella sellainen tunne että parhaat eväät olivat jo syöty kahdessa viimeisissä osakilpailuissa. Tahdonvoimalla pääsin eteenpäin, mutta helpolta ei missään vaiheessa tuntunut. Perjantain sprintin karsinnassa jaksoin vielä juosta, mutta tuntui vaan siltä että prosessori oli liian hidas noin teknisellä radalla. Pääsin kuitenkin finaaliin 27:lla sijalla. 

Finaalissa pistin kaikki peliin alussa ja toivoin että jaksan loppuun asti, mutta valitettavasti vauhti hyytyi selvästi lopussa. Tein toki myös kaksi huonoa reitinvalintaa ja ilman niitä olisin kuitenkin helposti ollut top-10:ssä. Nyt olin sijalla 16, mikä ei sekään ole huono sija minulle sprintissä. Joka tapauksessa tuntuu siltä että sprintin perustekeminen on selvästi parantunut viime aikoina.

Lauantain takaa-ajossa lähdin liikkeelle sijalla 15. Yritin alussa olla agressiivinen ja ihan alussa onnistuin hyvin. Sitten jouduin suunnistamaan yksin heti ensimmäisellä salmiakilla ja suunnistus oli sen jälkeen pikkusen tökkivä koko ajan vaikka en tehnyt isoja virheitä. Pitkällä välillä sain sitten niin tyhmän päähänpiston että oikein hävettää. Sokea kamelionttihan olisi pystynyt juoksemaan pitkän välin paremmin kuin tein ja sen jälkeen iso ryhmä missä oli muun muassa Jammu ja Mäksä sai minut kiinni.

Sieltä maaliin piti vaan taistella ylämäissä. Vielä tässä olisi kuitenkin ollut mahdollisuuksia nostaa sijoitusta, mutta en vaan jaksanut. Tainin sanat "väsymys on vain tunnetila" soivat päässäni ja jaksoin taistella sen verran että olin paras suomalainen 19:lla sijalla. Kymppikärkeen olisi ollut alle minuutti, eli tosi tiukkaa oli.

Tänään olo on jo vähän pirteämpi. Jään Vuokatissa perjantaihin asti, sillä meillä on täällä maajoukkueleiri joka päättyy keskiviikkona ja sen jälkeen en viitti ajamaan Turkuun silloin ja takaisin Varkauteen jo perjantaina. Maajoukkueleirillä tutustumme ensi vuoden MM-kisojen tyyppimaastoihin, mikä on hyvä juttu aloittaa jo nyt. Eilen ja tänään palauttaminen on tärkeässä roolissa, huomenna ja keskiviikkona juostaan muutama kovempi reeni ja torstai-perjantaina saa sitten taas keventää harjoittelua ennen viikonlopun SM-kisoja.

Lopuksi pari kuvaa järjestäjien infotilaisuudesta, missä kävin Venlan kanssa edustamassa Suomen urheilijoita.



______
Fredric






lördag 8 september 2012

Leiri

Vuokatin leiri on sujunut ihan hyvin, toki olisin toivonut että keskittyminen olisi ollut vähän parempi. Kovia treeniä on tullut tehty nyt kolme päivää peräkkäin ja huomenna olisi viimeinen koitos, nimittäin syysrastit. Kisassa on erittäin kova taso, joten siitä tulee varmasti hyvä valmistava SM-keskaria varten. Jaloissa tuntuu pahalta kovista treeneistä johtuen, mutta kyllä kaikilla muillakin jalka varmaan painaa nortin jälkeen.

Treenien ohessa on tullut seurattua nortin kilpailut aika läheltä, elikkä ihan kisapaikalta. Kyllä ne kovimmat on aika kovia, ja se vielä että aikaerot ovat niin pieniä on kyllä ihailtavaa.

Daniel

torsdag 6 september 2012

Melkein hyvää

Kolme NORT:in viidestä kilpailuista ovat nyt takana. Eilen illalla tulimme Vuokattiin, missä odotamme seuraavia kisoja. Huomenna perjantaina juostaan tavallinen sprintti Kajaanin keskustassa ja lauantaina touri huipentuu takaa-ajo-keskimatkalla Vuokatinvaaran vaativassa mastossa. Vielä ehtii tekemään hyviä suorituksia kotiyleisön edessä ja se, että kisat käydään juuri Vuokatissa on vielä jotain mitä motivoi onnistumaan ensi vuoden kotikisoja ajatellen.

Tässä vaiheessa olen tourissa sijalla 16. Parhaana suomalaisena, joo. Ilman suurempia haavereita, joo. Suunnilleen odotuksien mukaan, joo. Mutta silti en osaa olla ihan tyytyväinen. Vaikka olen hyvällä perustekemisellä pysynyt kohtuulaisesti mukana kokonaistaistelussa, on tullut tehtyä joku ratkaiseva virhe jokaisessa finaalistartissa. Virheitä ei koskaan saisi hyväksyä, mutta nämät virheet harmittaa erityisen paljon sen takia että niitä olisi niin helposti voinut jättää tekemättä jos edes vähän tarkkuutta olisi ollut mukana.

Lauantaina Holmenkollenissa oli juuri sellainen sprintti mikä sopii minulle. Ei mikään kikkailua, fyysinen rata ja vaihteleva alusta. Aamupäivän karsinta jossa olin kahdeksas tuntui melkein yllättävän helpolta ja antoi uskoa omaan tekemiseen finaalia varten. Siellä olin sitten pitkään tekemässä ehkä elämäni paras sprinttisuoritus ja kolme rastia ennen maalia taistelin tiukasti sijoista 3-5.

Mutta sitä en tietenkään tajunnut juoksun aikana. Kun tulin kolmannelle viimeiselle rastille olisi vaan ollut yksi helppo rasti ja sitten viimeinen rasti maalialueella jäljellä. Siellä vilkaisin sitten aivan liian nopeasti karttaa ja luulin että olin äsken leimannut toiseksi viimeisellä rastilla. Sitten ei muuta kuin kohti samaa taloa missä juostiin ohi jo karsinnalla. Onneksi huomasin kuitenkin virheeni, enkä jatkanut maaliin saakka, mutta ratkaiseva virhe oli jo tehty. Piti vaan nuivasti kiivetä ylös siellä missä olin jo kerran juossut alas, leimata toisella viimeisellä rastilla ja sitten juosta alas taas. Loppusijoitus oli sen jälkeen vasta 12. Voin kertoa että harvoin olen ollut näin vihainen maalissa kuin silloin. Harmitti ihan älyttömästi. Mutta metsässä on vaan pakko keskittyä loppuun saakka ja sitä en tehnyt tänään.

Sunnuntain keskimatkalla juoksin oikeastaan ihan hyvin vaikka olin vasta 21:s. Se, mikä siellä tuli tehtyä väärin oli pitkän välin reitinvalinta. Luulin säästäväni nousumetrejä, mutta loppujen lopuksi nousin enemmän kuin olisi ollut pakko. Siellä hävisin yli puoli minuuttia, mikä on tällaisessa kisassa paljon. Sen lisäksi suunnistin yksinkertaisesti liian hitaasti varsinkin alun vaikealla alueella ja hävisin siellä vähän aikaa koko ajan vaikka en tehnyt varsinaisia virheitä.

Tiistain pudotussprintti Göteborgissa alkoi lupaavasti kun pääsin hyvällä juoksulla karsinnasta jatkoon sijalta 15. Myös semifinaali alkoi hyvin. Juoksin taktiikan mukaan ja passailin joukon keskellä. Vauhti ei mielestäni ollut mahdottoman kova. Mutta metsämäellä alkoi sitten hajonnat ja siinä pilasin kisani. Kaikista tyhmin juttu oli se, että tiesin tarkalleen että hajontaa tulee olemaan ja missä se oli. Siinä olisi vaan pitänyt itse lukea karttaa ja mennä omalle rastille, mutta nyt katsoin enemmän muiden selkiä kuin omaa karttaa.

Tilanne oli aika koominen. Lundanes ja Bergman veti suoraan heidän rastille, mutta kaikki muut juoksivat edestakaisin kuin kanoja ilman päitä etsimässä sitä rastia mikä minulla oli. Tiesin että olimme liian paljon oikealla, mutta en tiennyt tarkalleen missä olimme. Leanderssonin johdolla se kuitenkin löytyi, mutta sen jälkeen oli jo liian myöhäistä. Tein kuitenkin mitä pystyin ja olin maalissa kolmantena, mutta aika ei riittänyt finaaliin asti. Oli kyllä hyvät jalat, joten harmitti että en päässyt mukaan kunnolla taistelemaan finaalipaikasta.

Hienoja maisemia Holmenkollenin karanteenista

Myös Kollenin karanteenista

________
Fredric


onsdag 5 september 2012

kesk.

Tjenare, minäkin olen päässyt vähän huonoon päivitysrytmiin. Jos olette seuranneet minun kisatuloksia, niin huomasitte varmaan että oli lyhyenne nimeni jälkeen SM-pitkillä. Puhun siis siitä että siellä luki "kesk." Kisassa pääsin just ja just minimitavoitteeseen, elikkä A-finaaliin. Karsinnassa meni hyvin, paitsi yksi jyrkänne-rasti keskellä tiheikköä, missä pummasin lähemmäs neljä minuuttia. 

Sunnuntaina finaalissa oli uusi päivä ja uusi kisa, tai itseasiassa silloin kisa vasta olikin. Tuntui hyvältä ennen lähtöä, luulin että olin keskittynyt ja valmis tekemään hyvää työtä. Luulin kuitenkin väärin, koska heti ykköselle tapahtui se mitä ei saisi tapahtua, oli nimittäin liian kiirre ja seuraamuksena tuli sitten viiden minuutin "koukku". Ei ole ollenkaan kiva aloittaa SM-pitkän fiinaali tällä tavalla. Päätin kuitenkin jatkamaan ja tehdä hyvän juoksun virheen jälkeen. Suunnitelman mukaan menikin kilometrin verran, jonka jälkeen tein pienen virheen ja kaikki kesän mittaan kerättyä motivaatiota katosi hetkessä. Oli kaksi vaihtoehtoa, tulla pois tai tulla pois. Yritin kuitenkin vielä jatkaa matkaa, mutta 15. rastin kohdalla ei vaan kiinnostanut enää.

Olen tietysti pettynyt, mutta ei voi mitään nyt jälkikäteen. Ei auta olla pettynyt kisan jälkeen, se on silloin liian myöhään jo. Hyvä tulos tehdään suunnistamalla, jos ei jaksa keskittyä silloin kun olisi pakko, on jotain tullut tehtyä väärin. En tiedä mitä se olisi tällä hetkellä, mutta onneksi on vuosi aika miettiä ja tehdä korjauksia :)

Nyt olen Vuokatissa TSUA:n leirillä. Uutena juttuna Turun Seudun urheiluakatemiassa tänä vuonna on nimittäin että meille on järjestetty muutama leiri nyt sykysyllä ja sitten keväällä. Leiri tule olemaan todella raju, vaikka onkin vain neljän päivän pituinen. Voin kirjoittaa vähän leirin ohjelmasta myöhemmin.

Daniel