tisdag 3 april 2012

Ensimmäinen matka Ruotsiin takana, kohta lähdetään taas

Jostain syystä näitä houno-soumenkielisiä tekstejä ovat kadonneet viime aikoina, joten ajattelin tällä kirjoituksella yrittää parantaa sitä asiaa. Kuten ehkä huomasitte, kävimme jo reilu viikko sitten Ruotsissa kilpailemassa. Omalta osalta tuli tehtyä sekä hyviä että huonoja suorituksia, mutta jälkikäteen katsottuna oli kuitenkin opettavainen viikonloppu. Uskon, tai ainakin toivon, että opin jotain niistä virheistä jotka tein lauantain sekä sunnuntain kisoissa. Jatkossa mopo ei saisi karata käsistä sellaisella tavalla kuin silloin.

Kun tulimme kotiin viime tiistaina, huomasimme ettei Turussakaan on paljon lunta jäljellä. Metsässä pystyy ihan hyvin juoksemaan, vaikka pikkusen luntaa vielä löytyy pohjoisrinteissä. Keskiviikkona kävin Sauvossa juoksemassa samaa treeniä uudestaan, mikä juostiin kotileirillä pari viikkoa sitten. Silloin ei huvittanut niin paljon vetää tasapainoreeniä hangella joka vain melkein piti, mutta nyt oli tosi hyvä keli juosta. No, vettähän satoi ajoittain kaatamalla, mutta ei se haittaa kun oikeesti pystyy juoksemaan metsässä. Tuntui siltä, että jo silloin olin oppinut läksyni viikonlopusta ja suunnistin taas ihan hyvin.

Torstaina oli sitten ohjelmassa melko raskas juoksukuntopiiri. Eilisen reipas metsäjuoksu tuntui vielä vähän jaloissa, mutta pystyin kuitenkin vetäämään ohjelman läpi hyvällä tahdilla. Lauantaina juoksimme 6x n. 1 km mittaisia suunnistusintervalleja Paimiossa. Maasto oli melko mäkinen ja siksi tuntui osittain melko raskaalta, mutta niin pitääkin sellaisissa treeneissä. Myös tässä harjoituksessa suunnistus pysyi hyvin hallussa. Sunnuntaina kävin Danielin, Jonathanin ja Robinin kanssa Sauvon Knuutneimessä joksemassa pidemmän maastolenkin viivasuunnistuksena käyräkartalla. Sää oli mainio, kuten maastokin. Ainut miinus oli että lenkin lopussa väsähdin enemmän kuin tällaisella lenkillä pitäisi. Pelkäsin että joku flunssa oli tarttumassa.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Sunnuntaina olin toki jostain syystä todella väsynyt koko päivän, mutta jo maanantaina olo oli parempi. Varmuuden vuoksi kevensin ohjelmaa myös maanantaina, mutta tänään on jo ihan normaali olo. Ehkä olin vaan muuten väsynyt harjoituksesta ja tarvitsin vähän lepoa. Tänään illalla menen juoksemaan AV:n yökuppia Nousiaisessa ja huomenna lähden seuran pääsiäisleirille ruotsin Surahammar:iin. Vaikka täälläkin pystyy juoksemaan metsässä, tulee olemaan tosi kivaa mennä Ruotsiin taas reenaamaan kovaa hienon porukan kanssa.

Fredric

Tässä vielä muutama kuva viime viikon Ruotsi-reissusta (kaikki kuvat otettu osoitteesta www.paimionrasti.fi).

Daniel valmistautuu viestin lähtöön

Lähtöviivalla

Fredric tulossa maaliin

Selityksiä, selityksiä...

Odottamassa ankkuri iso-B:n alistajaa maaliin



1 kommentar:

  1. Onhan se parempi juosta oikeasti lumettomassa ruotsalaismaastossa kuin suomalaisissa jokseenkin talvisen lumisissa olosuhteissa:))

    SvaraRadera