fredag 22 februari 2013

My Bonnie lies over the ocean...

Toissa päivänä tuli sitten se päivä, kun jätin kylmyyden ja lumen, ja suuntasin kohti Espanjan lämpöä. Ainut huono puoli on, että samalla jouduin jättämään rakkaani kotiin viideksi viikoksi, mikä lähtiessäni tuntui vähän ikävältä. Sen lisäksi sama henkilö on viime aikoina toiminut oikolukijana teksteissäni, joten valitettavasti joudutte taas kestämään jonkun verran houno-soumea tässä blogissa.

Viimeinen viikko Suomessa meni hyvin. Suunnitelman mukaan sain tehtyä aika paljon vauhtikestävyyttä, toki suurin osa melko maltillisella vauhdilla. Pitkien mattovetojen lisäksi keskiviikon sprinttisuunnistusreeni Turku Sprint Cupin radoilla oli oikein onnistunut kovempi harjoitus. Treenien välissä ehdin myös muun muassa kirjoittamaan tentin sekä tanssimaan Lauran serkun Anna-Erikan kanssa Wanhojen tanssijaisissa.

Tämä viikko on tähän asti ollut rauhallinen, mutta tänään iltapäivällä alkavat Andalucia-O-Meetingin kisat. Osallistun tämän päivän knock-out-sprintissä, huomisen pitkässä matkassa ja sunnuntain keskimatkassa. Tämän päivän sprintti juostaan täysin metsässä, mikä nykyään on aika harvinaista. Kovaa vastustusta on ainakin luvassa, vaikka kisat lähtökohtaisesti ovat aika pienet.

Kisojen nettisivut löytyvät täältä:

http://www.aom2013.com/

______
Fredric

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar