Seikkailu ohi

Myös minulta on tullut todella vähän päivityksiä tähän blokiin viime aikoina. Pahoittelen. Olen kuitenkin tullut kotiin MM-kisojen jälkeen ja pikku hiljaa alkaa huomaamaan että onhan tässä vielä monta mieleenkiintoisia kisoja jäljellä jo tänä vuonna. Vielä viikko sitten heti MM-reissun jälkeen oli vähän tyhjä olo. Tässä se nyt sitten oli.

MM-seikkailusta sain todella hyvää kokemusta monella tavalla. Sain tietää miltä tuntuu onnistua ja miltä tuntuu pettyä. Jälkimaku oli siitä huolimatta positiivinen ja nälkä paraantua ensi vuoden kotikisoihin vaan kasvoi. Juuri näillä areenoilla haluan vielä joskus oikeesti menestyä ja jo ensi vuonna haluan taistella vielä paremmista sijoista.

Matka Lausanneen alkoi jo keskiviikkona 11.7. Sen jälkeen oli sopivasti aikaa tottua kisatunnelmaan. Kävimme tekemässä muutama viimeistelyreeni sprinttiä varten ja kerran kävin hölkkäämässä pitkän karsintamaastossa. Majoituspaikka oli hieno ja ainakin minun osalta hotellikuolema-syndroomi ei ehtinyt ilmestyä kovin paljon. Lauantaina oli hieno fiilis lähteä sprintin karsintaan. Pitää sanoa että yllättävän vähän jännitti vaikka oli ensimmäinen startti MM-tasolla.

No, se ei ilmeisesti auttanut. Sprinttikilpailu jäi karsintaan, sillä putosin finaalista kahden sekunnin marginaalilla. Kyllä harmitti. En kuitenkin väittäisi että juoksu oli huono. Menin turhaan katsomaan miltä radan ainut tiheikkö näytti, jäin kiinni ja menetin melkein 10 sekuntia siellä, mutta muuten en tehnyt mitään virheitä. Ehkä suunnistin muutamissa paikoissa vähän turhan varman päälle, mutta en vaan uskonut että finaaliin pääsy olisi vaatinut niin kovatasoinen juoksu kuin nyt. Seuraavalla kerralla tiedän.

Sprintin finaalia ja Mäksän erinomaisen tempun seurasin sitten hotellihuoneesta. Jo sunnuntaina seurasi sitten pitkän karsinta. Olin yllättynyt kuinka nopea maasto oli ja olisi voinut juosta vielä suoraviivaisempaa. Eniten aikaa hävisin toki muutamalla rastinottovirheillä siellä missä oli tiheää. Olin joka paikassa lähellä rastia, mutta en vaan osunut lippuihin ja kaikki mikä näkyi oli puskia. Muuten juoksu oli toki hallinnassa ja pidin pään kylmänä vaikka tuli muutama pienempi pummi. Tein hyvää työtä loppuun asti ja tällä kertaa pääsin hyvällä marginaalilla jatkoon. Olin kahdeksas meidän ryhmässä.

Sen jälkeen seurasi minulla muutaman päivän tauko. Pitkän finaali oli vasta torstaina. Maanantaina kävimme Lausannessa toteamassa että Olympiamuseo oli suljettu remontin takia. Tiistaina seurasimme paikan päällä kun Minna voitti upean kullan keskimatkalla. Keskiviikkona en tehnyt paljon mitään. Tein joka päivä joku reeni mutta ei mikään ihmeellistä. Olen huomannut että kroppani pysyy paremmin kunnossa jos edes vähän liikun ja sitä yritin tehdä.

Torstaina oli sitten viikon kohokohta, eli pitkän finaali. Oli kivaa lähteä juoksemaan ja luotin siihen että vauhtini riittää ja että osaan suunnistaa täällä. Olin myös suunnitellut ottaa vähän kevyemmin alusta ja sen jälkeen kiristää, mutta niin hitaasti en olisi halunnut juosta alussa kuin nyt jouduin tekemään. En mielestäni tankannut ihmeellisen paljon, mutta ehkä kuitenkin liikaa koska alussa oli oikeesti nihkeää. Tein myös muutama pienempi virhe, mutta onneksi ei mikään vaarallista.

Pikku hiljaa huomasin sitten että ei enää oli niin nihkeää. Yhtäkkiä oli tosi hyvä kulku. Sain heti paremman fiiliksen ja aloin uskomaan että ehkä tästä kuitenkin voi tulla ihan hyvä juoksu. Sain edellä lähtevän Scott Fraser:in kiinni ja kun hän niin kiltisti pysyi takana uskalsin luottaa siihen että vauhtini todellakin on hyvä. Lopussa oli ihan tappajameininki. Olin väsynyt, mutta jaksoin puristaa loppuun asti ja suunnistin hyvin. Loppusuorasta en muista muuta kun alun alamäkeä. Niin väsynyt olin. Kaikki tämä riitti hienoon 14 sijaan, johon olen todella tyytyväinen. Ainoastaan 36 sekuntia jäi toki yhdeksänteen sijaan, joten jos olisi ollut vielä vähän tuuria ja taitoa lisää, niin tulos olisi ollut ihan loistava.

Perjantaina valmistauduin sitten viestin ankkuriosuuteen. Olin tosi innostunut tehtävästä ja en tuntenut itseni niin väsyneeksi. Lauantaina aamulla sain tietää ettei Pasi pystyy juoksemaan, mutta fiilis oli kuitenkin hyvä. Kisapaikalla sain jännittää muutama tunti karanteenissä ennen kuin pääsin liikkeelle, mutta silloinkin hyvällä mielillä. Totuus kuitenkin paljastui heti ensimmäiselle rastille. En ollut palautunut pitkän kisasta. Jalat olivat todella raskaita.

Mutta se ei selitä niitä virheitä jotka tein. Tilanteen olisi vielä ihan hyvin voinut pelastaa hyvällä suunnistuksella. Juoksulla ei häviä niin paljon kuin uskoo jos vaan löytää rasteja. Tiedän sen. Mutta tämä on tapahtunut ennenkin. Jos tärkeässä paikassa tuntuu huonolta, rupean keskittymään vääriin asioihin. En luota itseeni ja silloin en osa suunnistaa niin kuin pitäisi. Se on ehdottomasti jotain mitä minun pitää oppia tekemään paremmin. Aina ei voi tuntua hyvältä ja tollaisessa paikassa tuntuu varmaan enemmän tai vähemmän huonolta kaikille. Toivon että jatkossa muistan sen myös metsässä, eikä vaan kisan jälkeenpäin. Ainakin sain olla mukana tekemässä jotain historiallista viestissä. Saimme Suomen kaikkien aikojen huonoin viestisijoitus meidän 15 sijalla :)

Kaikki kuvat tässä tekstissä tulevat "World of o":sta.

________
Fredric