tisdag 23 oktober 2012

Onnistuminen #1 :)

Jess, kerrankin saan olla tyytyväinen. Halikossa onnistuin tekemään kauden parahaan suoritusksen, ja lopputuloksena sain olla ratkaisevassa roolissa kun PR otti ensimmäisen voittonsa Halikon-viestissä. Joukkueena tehtiin hyvää työtä koko kisan läpi. Loppua kohden noustiin koko ajan tuloslistassa ja pääsin Ingan ansiosta toisena metsään ainoastaan 35 sekuntia MS Parman ja Kodedan perässä. Olin katsonut etukäteen kuka on viimeisellä osuudella ja pahimpina vastustajina ajattelin olevan Kodedan ja Deltan Timo Sildin. Just niiden kanssa tultiinkin yleisörastilta maaliin.

Kisa alkoi hyvin ja sain aika nopeasti Kodedan kiinni, tehtiin kuitenkin jokaisella rastilla eri reitinvalintaa ja vasta 7. mentiin samaa reittiä. 7. jälkeen Sild yllätti ja tuli yhtäkkiä oikealta ottamaan leimaa 8. rastilla. Sen jälkeen oli vaan yksi rasti missä oli hajonta, löysin sen hyvin ja sen jälkeen arvasin että on putki maaliin asti. Putki osuudella olin sitten aika passiivinen enkä tehnyt niin paljon omia ratkaisuja. Viimeisellä pitkällä välillä Kodeda veti niin kovaa että oli lähellä että olisin pitänyt päästä niitä menemään. Jostain löysin uusia voimia ja mutaisella loppusuoralla tuli sellainen fiilis että voisin jopa voittaa loppukirin. Kaikki kaikkiaan hieno juokkuesuoritus ja lopputulos. Niin ja niille jotka ihmettelivät miksi Fredric ei ollut viimeisellä: Pääsin vähän takaoven kautta juoksemaan koska Fredricin polveen tuli aika paha osuma meidän pitkällä lenkillä tiistaina (jos jonkun ruostinkielentaidossa on pieniä puutteita, aikasempaan postaukseen viitaten :) ). Elikkä takaoven kautta tulee näköjään onnistumisia.

Nojoo tekstissä oli nyt aika paljon leijumista, mutta näin se on kun voittaa kerran kaudessa :)

Nyt viikonloppuna ajattelin tehdä jotain ihan muuta kuin urheilla, menen nimittäin Pohjanmaalle kalalle, ei pieni lumisade haittaa.

Fighting face

Ennen loppusuoraa

PR-fiiliksessä

Porren pyhkii rapaa
 

5 kommentarer:

  1. Hyvä! Bra! Kyllä onnistumisilla saa tämän verran leijua. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, hyvä jos ei mennyt överiksi :) - Daneil

      Radera
  2. Bra, mycket bra eli hyvä Paimon Rasti!

    SvaraRadera
  3. Finlands bäste klubb...PR

    SvaraRadera
  4. Kiitoksia vaan, skulle man inte vara bäst i 25-manna för att bli bästa klubb? Vi tar de nästa år :)

    SvaraRadera