onsdag 13 mars 2013

Leiri jatkuu

Canos de Mecassa elämä jatkuu. Edelleen on ollut aika pilvistä ja sateista. Tänään aurinko näkyy ensimmäistä kertaa moneen päivään. Aika menee nopeasti ja kahden viikon päästä olen jo Ruotsissa seuran leirillä, johon lennän suoraan täältä 26.3. Siihen asti on vielä aikaa tehdä hyviä perustreenejä ja onnistua suunnistusharjoituksissa täällä Espanjassa.

Viime viikonloppuna minulla oli kolmen päivän lepojakson. Se tuli tarpeeseen, sillä viimeiset treenit ennen sitä olivat aika rankkoja. Kuten yleensä, palauduin toki hyvin parissa päivässä ja maanantaina oli taas helpon tuntuiset jalat. Viimeiset viikot täällä ovat aika PK-painotteisia, lukuun ottamatta tämän viikonlopun kisat. Kyseessä on aika pienet kisat ja tällä kertaa ei ole yhtä korkeatasoista vastustusta kuin viime kerralla, mutta silti on hyvää kerätä vähän kisarutiinia ennen kuin kausi alkaa. Lauantaina on keskimatka ja sunnuntaina pitkä matka.

Suunnistus on tähän asti toiminut pääsääntöisesti hyvin, vaikka muutama heikompi esitys on myös tullut tehtyä. Tuttu hiekkamaasto lähialueella alkaa olla hyvin hallussa, mutta uudessa maastotyypissä hieman kauempana olen tehnyt virheitä. Minulla on välillä ollut vaikeuksia saada kartta ja maasto sopimaan yhteen, ja siinä tilanteessa pitäisi aina hiljentää vauhtia ja ottaa homma haltuun. Muutama kerta olen ollut liiankin motivoitunut tekemään täydellisen, vauhdikkaan suorituksen heti, myös uudessa maastotyypissä, ja silloin tämä vaihe on jäänyt tekemättä. Ainahan toisaalta virheistä jotain oppii, ja joka tapauksessa taito kehittyy pikku hiljaa paremmaksi koko ajan.

Myös fyysinen puoli menee pikkusen eteenpäin koko ajan. Lepojakson jälkeen sain paremmat tulokset kuin aikaisemmin sekä tasotestiltä, että maastoradalta. Mikään isoista muutoksista ei toki ole kyse, mutta ainahan on mukavaa huomata että jotain tapahtuu. Nyt pitäisi vaan edetä maltilla eteenpäin ja muistaa pitää myös rauhallisempia päiviä välillä, vaikka tekisi mieli kiskoa paljon kovia treenejä. Varsinkin täällä, missä olosuhteet ovat niin hyviä. Mihinkään ei ole kiire. Vaikka keväällä tulee paljon kisoja, pitäisi ruutti säilyä kuivana vielä heinäkuuhun asti, jolloin isot pojat seisovat Vuokatin kisojen lähtöviivalla.

Majoituksen allasosasto

Beach-lenkillä

Trafalgarin majakka

Takapihan nousu

________
Fredric

2 kommentarer:

  1. Perus paimiolaista rannikkomaastoa noissa kuvissa?

    SvaraRadera
  2. Kyllä! Tulee oikein kotoisa olo täällä :)

    SvaraRadera